Johannah

Johannah

JOHANNAH Veevo (ent. Johanna Särkkälä) on Ylivieskasta kotoisin oleva, nykyään Tampereella asuva laulaja-lauluntekijä ja musiikin maisteri. Hän on työskennellyt  freelancer muusikkona vuodesta 2004. Sinä aikana hän on julkaissut 3 soololevyä ja noin 20 yhteistyössä tehtyä levyä säveltäjän, sovittajan, tuottajan, laulajan, soittajan ja kustantajan rooleissa. Hän on kiertänyt Suomea pääasiassa ylistysmusiikin parissa eri kirkkokunnissa, mutta viimeisten vuosien aikana hän on säveltänyt sekä kokoillan musikaalin ”Korintti” että runollisempia, elämänmakuisia lauluja ja konsertoinut niiden kanssa. 

Johannahin musiikillinen ura on monipuolinen ja hän on tunnettu kyvystään yhdistää eri genrejä ja luoda syvällisiä, tunteikkaita teoksia, jotka puhuttelevat laajaa kuulijakuntaa. Hänen sävellyksensä vaihtelevat akustisista, intiimeistä kappaleista laajempia sovituksia sisältäviin sävellyksiin. Johannahin musiikissa on usein läsnä vahva emotionaalinen ulottuvuus, ja hänen lauluissaan on sekä henkilökohtaisia pohdintoja kuin Jumalaa ylistäviä ja kiittäviä tekstejä. 

Johannah on myös aktiivinen laulun- ja soitonopettaja ja valmentaja ja haluaa jakaa osaamistaan ja intohimoaan nuoremmille muusikoille. Hän on työskennellyt useiden artistien kanssa, ja hänen yhteistyönsä eri musiikkialan ammattilaisten kanssa on ollut keskeinen osa hänen uraansa.

Viime vuosina Johannah on ollut erityisen kiinnostunut musiikin ja teatterin yhdistämisestä. Hänen säveltämänsä musikaali Korintti sai kiitosta niin yleisöltä kuin kriitikoilta sen syvällisestä käsittelystä ihmiselämän suurista kysymyksistä, kuten eri tavalla uskovien kunnioittamisesta, siltojen rakentamisesta, kristinuskon peilaamisesta muihin antiikin ajan uskontoihin. Musikaalin monipuolinen musiikillinen ilmaisu ja tarinankerronta toivat Johannahille entistä laajemman yleisön ja mahdollisuuden tutkia musiikillista tarinankerrontaa eri hahmojen kautta.

Johannahin viimeisimmät projektit ovat tuoneet ylistysmusiikin rinnalle uudenlaisia sävellyksiä, jotka ovat saaneet inspiraationsa hänen omasta elämästään ja kipeistä kokemuksistaan. Hänen konserttinsa tarjoavat kuulijoille toivon ilmapiirin ja mahdollisuuden nauttia musiikista lähellä sydäntä. Johannah  kokee tärkeäksi luoda yhteyden yleisöönsä rehellisyydellä ja avoimuudella.

Vaikka Johannah on pitkään ollut osa suomalaista ylistysmusiikkikenttää, hän kokee, että hänen matkansa on vasta alussa. Hän jatkaa uusien musiikillisten rajojen löytöretkeä ja nauttii siitä, että saa jakaa luomuksensa muiden kanssa, olivatpa ne sitten suuria orkesteriteoksia tai pienempiä, intiimejä lauluja.

Johannah – eri kokoonpanot:

Johannan laulut sisältävät sekä rukous, kiitos ja ylistyslauluja että runollisempia, elämän eri maisemista ja tunnetiloista kertovia, rohkaisevia, lohduttavia tai pohdiskelevia lauluja. Hän keikkailee seuraavilla kokoonpanoilla: 

  1. Trubaduurina piano+laulu. Käytössä on myös taustanauhat, joita voi käyttää pianosäestyksen lisäksi.
  2. Yhdessä miehensä kanssa duona, jolloin kokoonpano on piano+laulu (JOHANNAH), kontrabasso+stemmalaulu (Egon)
  3. Uuden lauluyhtyeen säestämänä Lauluyhtye Luona, jossa on 2 sopraanoa, 2 alttoa ja 2 mieslaulajaa.
  4. Jos seurakunnassasi on kuoro tai lauluryhmä, on mahdollisuus järjestää kuoroworkshop ja yhteiskonsertti paikallisen kuoron kanssa yhdessä JOHANNAN tekemistä lauluista, jotka on sovitettu kuorolle tai lauluryhmälle. KATSO KUOROWORKSHOPIN ESITE.

Kuuntele maistiaisia:

Haluaisin, että ihmiset lähtisi konsertista kotiin saaden uuden valon, inspiraation ja toivon! Ihan ku olisi "valot laitettu päälle" ja sai voiman, suunnan ja idean miten jatkaa eteenpäin. Tää olis mulle menestyneen konsertin tunnusmerkki!

Kuvat: Blommendahl Photography

Johannan sävellykset Korintti-musikaalissa ovat sitä luokkaa, että minulle hän nousi Suomen hengellisen musiikin säveltäjien kärjen tuntumaan aivan hujauksessa.

Sinä olet herkkä ja sielukas. Äänessäsi on suloisuutta, jota on vaikea vastustaa ja samalla myös sellaista voimaa, joka vie mennessään. Sävellyksesi ovat persoonallisia ja helposti tunnistettavia.

Johannah ja Egon Veevo duona TV7:llä

Johannah – The season of sorrow:

Johannah feat Musiikkiteatteri Valkia – Pitsikuvioinen:

Tilaa Johannah keikalle! Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Johannah